Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää. Miten monen silmiämme peittää valekalvot. Emme näe, mitä on.Välillä kaikki näyttää suloisen kuplivalta, luksukselta, romanttiselta. Ensimmäisen vuoden honeymoonilta. Aurinkoa, värejä, makuja. Entä sitten??
Sitten jonakin päivänä kun maa on savinen loskasta ja taivasta peittää paksut, masennuksen lautat. Ei tilaa hengittää, ei valonhäivääkään, ei voimia liikuttaa ruhoa. Mikään ei maistu miltään. Koko päivä on tyhjä ja tympeä.
Tai sitten kun kaikki menee pieleen. Aamulla jo kahviautomaatin kaikki porot valuu matolle. Lehdessä lukee vain onnettomuuksista, lapset ja aviopuoliso on kenkkuilee ja piruilee. Ja oma vatsakin krenkkaa. Ja kiire ja väsymys ottaa kouriinsa.
Tätäkö elämä on? Pitkiä kurjia hetkiä, ja ohikiitäviä sweet dreams!
Arvelen aikuisuuteen kuuluvan kurjuuden ja hyvän vaihtelujen hyväksymisen. Emme voi valita vain vaahtokarkkeja. Mukana seuraa aina kärsimystä, jonka takana luuraa kaiken hyvksyminen. Minä kestän vielä tämän. Ja rakastan itseäni.
Elämä on koomista. Miten hassuja olemme pyrkiessämme hallitsemaan tätä kaikkea. Päivää ja hetkeä. Paketissa tulee kaikka kääntöpuolelta myös.
Ihanaa, valoisaa kevättä!
Viisas teksti, taas kerran. Lämpöisiä ajatuksia ja iloa viikonloppuun.
VastaaPoista